Miljöö

Tässä on kuvia talon ympäristöstä, lähinnä pihamaalta mutta myös muualta. Yritän kuvata kukkien lisäksi pihalla nähtyjä eläimiä, mutta kun kamera ei ole aina mukana silloin kun olisi tarvis.

Tänään näin metsäkauriin keskellä pihaa, mutta kun käännyin ottaakseni kameran esille, niin se oli jo mennyt metsään. Muuta ei ollut jäljellä kauriista kuin tallottu heinikko. Taisimme molemmat yllättyä yhtä paljon tapaamisestamme, kauris sekä minä.

Eilen pihalla oli sammakko ja aiemmin olen nähnyt paljon sisiliskoja ja jopa vaskitsan. Lisäksi talomme kattorakenteissa on nähty lepakko. Perhosia on myös ja olen nähnyt niiden talvehtivan kellarissamme.

Tuli mieleen lepakosta sellainen juttu: Silloin kun olin pieni, sellainen alakouluikäinen, niin vietin kesiäni mummulassa maalla serkkujeni kanssa. Siellä vanhassa talossa oli paljon lepakoita vintissä ja illalla kun tuli pimeää, ne lähtivät ulos lentoon hankkimaan ruokaa ja lensivät pihalla edestakaisin niin, että viuhuna vaan kävi.

Joku isommista serkuistani keksi, että mennään ulos pihalle lakana päällä juoksemaan ja häiritsemään lepakoita. No se ilo ei kestänyt kauan, kun lepakot lensivät päin lakanoihin pukeutuneita lapsia ja tarttuivat kiinni lakanoihin. Lakanat jäivät pihalle ja lapset juoksivat kirkuen sisälle. Tämä taisi olla sellainen juttu, jota vanhemmat lapset teettivät aina pienemmillä ja saivat naurut pikkulasten itkuista.

Edellä mainitusta viisastuneena, en mennyt koskaan iltaisin ulos edes vaaleat hiukset valtoimenaan, niin paljon pelkäsin sen jälkeen lepakoita.